MAIJU. Eihän pappa minua koskaan hylkää? Eikä aja kotoa pois, jos tulen käymään? Eihän, hyvä pappa, eihän?
PASTORI. Ei, ei, mitä sinä joutavia—? Unohdat koko leningin oston— mamma saattaa tulla tuossa paikassa—
MAIJU. Mamma? Voi niin—mamma.
PASTORI. Alapas joutua!
MAIJU. Hyvästi, pappa! (Syleilee häntä rajusti ja juoksee pois.)
PASTORI. Hm—En minä oikein ymmärrä sitä lasta. En ymmärrä oikein. Hän on alusta pitäin ollut niin omituinen. (Istuu pöydän ääreen, ottaa kynän käteensä ja katselee kirjoituksiaan.)—Kun oli semmoisessa mielenliikutuksessa että melkein itki—
ELISABETH (tulee oikealta, sadenuttu päällä, hattu päässä; puhuu ruokasaliin.) Kyllä,—tuokaa vaan sisään, kahvi maistuu nyt hyvältä.
PASTORI. Jopa sinä olet kotona.
ELISABETH. Jo. (Heittää päällysvaatteet eteiseen.) Oletko kaivannut? Minä aina tartun kiinni siellä työhuoneella, etten tahdo päästä ollenkaan pois. Kovasti mukavia, ne lapset.
PASTORI. Että sinä sentään heität Maijua niin paljon yksin. Ei se ole hyvä.