ELISABETH. Kuinka niin? Suuri tyttö, kyllä, hän jo osaa itseään hoitaa.
PASTORI. Elä ole siitä ihan varma. Onpa meillä ollut vaikeita kokemuksia juuri hiljan. Jos käy vielä samoin kuin—
ELISABETH. Sinä tarkoitat Hannaa ja Jussia?
PASTORI. Niin—tietysti minä heitä tarkoitan. (Painuu papereihinsa.)
ELISABETH (lähestyy ja panee käden hänen olkapäällensä). Henrik—! Tunnusta vaan! Sinä kärsit siitä, että Hanna ja Jussi ovat kotoa poissa?
PASTORI. Entä sitten! Minä tiedän voittaa heikkouteni.
ELISABETH. Mutta onko se heikkoutta? Isälliset tunteet lämmentävät ja pehmentävät sydäntä, ei niitä pidä karsiman pois.
PASTORI. Välistä täytyy niin tehdä, kun Jumala vaatii. Abraham oli ennen valmis uhraamaan poikansa, ja se luettiin hänelle vanhurskaudeksi.
ELISABETH. Jumalako vaatii? Jospa erehdyt?
PASTORI. Sinä epäilet? Mutta eihän sovi sitä ihmetellä. Sinä et ole milloinkaan ollut oikein luja uskossasi.