ELISABETH. Maiju, Maiju—!
PASTORI. Kaunista! Totta tosiaan, en tiedä enää, mitä sanon. Onko kuultu ennen nuoren tytön suusta tuommoista herjausta,—äitinsä ystävistä, omista kummistaan vielä lisäksi!—»Vanhurskaita ja ikäviä!» Nuo ainoat sanat paljastavat koko sinun sydämesi.
ELISABETH. Hän on vielä niin lapsellinen ja ajattelematon, Maiju raukka.
PASTORI. Kevytmielisyyttä tuo on, ei lapsellisuutta. Kevytmielisyyttä ja pahanilkisyyttä.
MAIJU. Ovathan nekin pahanilkisiä ja parjaavathan nekin ihmisiä. (Puoleksi itkien.) Ja valehtelevat ja juoruavat enemmän kuin ketkään muut.
ELISABETH. Hillitse itseäsi, hyvä lapsi.
PASTORI. Sinä tulet tänä iltana ompeluseuraan ja kerrot minun kuulleni täti Savénille ja täti Emilialle, mitä olet heistä puhunut, ja pyydät anteeksi. Ymmärrätkös?—
MAIJU (painautuu alas ja itkee kovemmin.)
PASTORI (kääntyy Elisabethiin). Minä menen »Aamuruskon» toimistoon.
Lähetä sana, jos sattuu joku tärkeämpi asia. (Menee eteiseen.)
ELISABETH. Kuinka sinä menit sillä lailla puhumaan papalle?