JUSSI. Ymmärtäkää minua oikein. Minä en sanallakaan tahdo mammaa nuhdella, sillä hän ei ole aavistanut mitä seurauksia hänen liiallinen hyvyytensä tuottaisi muille, luuli kaiken riippuvan siitä, että hän itse jaksoi kärsiä. Nyt täytyy minun korjata hänen erehdyksensä, asettua sitä jäykempään vastarintaan ja antaa jok'ainoa isku hörymättä takaisin. Minä näytän sekä äidille että sinulle, millä tavalla tänlaisissa kohdissa on meneteltävä.
HANNA. Ei, Jussi, ei, ei! Äiti on oikeassa, sinä väärässä. Ei pahaa voiteta pahalla. Ei väkivaltaisuutta, ei aseita. Ei huonoja keinoja oikealle asialle. Järkiään toisella tavalla se voitolle pääsee.
JUSSI. Kyllä! Vallan toiseen kokemukseen sinunkin olisi pitänyt tulla.
PASTORI. Herkiä! Sinussa asuu villityksen henki. Mainiosti osaat sinä sotkea ja velloa asioita. Mainiosti kääntää kaikki omaksi eduksesi, lykätä syyt muiden niskoille ja asettaa itsesi kauniimpaan valoon. Toden totta! Enkö seisonut siinä jo suu kiinni ja ollut vähällä hämmentyä itsekin taitavasta puheestasi. Mitä sitten enää ihmettelenkään naisia, että joutuvat sinun vaikutuksiesi valtaan, varsinkin Maiju, joka on vielä nuori, kokematon, tykkänään lapsi—Niin, nyt olin vähällä unohtaa—missä Maiju? Kutsukaa häntä tänne puheilleni heti.
HANNA. Maiju ei ole kotona, pappa.
PASTORI. Ei kotona? Mihin hän on mennyt?
HANNA. Teaatteriin. Aikoja sitten. Hänellä kun on koetusnäytäntö tänään.
PASTORI. Kas niin! Tämä turhanpäiväinen väittely—! No, ei auta; minä lähden sinne.
HANNA. Teaatteriin? Mitä varten, pappa?
PASTORI. Estämään häntä. Minun lapseni ei saa näyttelijänä esiintyä.