JUSSI. Ette kumminkaan mahda—? Sehän olisi julkinen häväistys.
PASTORI. Sekö, että isä vaatii kuuliaisuutta lapseltaan? Sinulla on kumma käsitys kunniasta ja häpeästä. Mutta—sitä en ihmettele.
JUSSI. Mitä sanottaisiin, jos vapaamielinen isä tunkisi kirkkoon ja väkipakolla estäisi poikaansa saarnaamasta?
PASTORI. Onko se mielestäsi sama asia?
JUSSI. Jotakuinkin.
PASTORI. Sinun kanssasi ei kannata sanaa vaihtaa. Ole oloillasi sinä.
Minä koetan palauttaa edes yhden lapsistani vielä oikealle tielle.
HANNA. Onko taiteilijan tie sitten väärä, pappa? Onko hänen työnsä vähemmästä arvosta kuin muiden? Hänen rehelliset pyrintönsä—ovatko ne tuomittavat?
PASTORI. Minä en tuomitse niitä. Kuka sen on sanonut, että minä tuomitsen? Olenhan päinvastoin aina myöntänyt, että taiteellakin voi olla merkityksensä. Ei siitä ole puhetta. Mutta minun lapseni ei saa näyttelijäksi ruveta. Minä sen kiellän, ja minulla on siihen oikeus.
JUSSI. Maiju raukka—mikä hänelle tulee eteen. Papiksi hän ei kelpaa, saarnastuoli on siksi liian pyhä paikka, ettei se ole naisille—
HANNA. Voi, elkää menkö, rakas pappa. Maiju ei sitä kestäisi, hän on ilmankin niin heikko. Hyvä pappa, ajatelkaa häntä.