KERTTU. Sen olen jo kuullut sata kertaa.
KAUPPANEUVOS. Vähän hulivili vaan—
KERTTU. Ja on tuhlannut paljon rahoja Helsingissä. Senkin tiedän.
KAUPPANEUVOS. Mutta kunhan vaan joutuu kristilliseen avioliittoon ja saa kelpo vaimon—
KERTTU. Se tahtoo sanoa: kun hän saa minut.
KAUPPANEUVOS. Niin juuri,—tyttöseni, kun hän saa sinut aviosiipakseen, niin tulee hänestä, saakeli soikoon,—oho, suo anteeksi, että kirosin—
KERTTU. Ei se mitään.
KAUPPANEUVOS. Niin tulee hänestä, perhana olle, kelpo mies, sen takaan.
KERTTU. Mutta tästä kaikesta olet jo puhunut tuon tuostakin. Ensin kotona, siellä Sysmässä, sitten matkalla. Eikä se vielä selvitä, miksi näin salaat häneltä tuloamme. Onko tarkoitus tehdä hänelle joku surpriisi, vai—?
KAUPPANEUVOS. Ei—ei juuri sitäkään. Mutta katsopas, se poika pakana— hänellä—kyllä on terävä pää ja hyvä sydän, mutta hänellä on sen ohessa vähän kummallisia—miksi sitä nyt sanoisin—kummallisia ennakkoluuloja. Ja kun sinä olet—olet——