ROUVA OKSMAN. Minä tiedän sen. Herrat tulivat myöhään kotiin.
VALTER. No niin, no niin—entäs sitten! Mutta annattehan meille nyt ruokaa yhtäkaikki?
HEIKKI. Jotain suolasta.
ROUVA OKSMAN. Päivällinen on valmis tuota pikaa.
VALTER. Onko? No, jospa sitten odottaisimme.—Ei, kuulkaa, elkää menkö vielä, rouva, ennenkuin kysyn yhtä seikkaa. Tiedättekö te kenties, mihin setä matkusti tässä toispäivänä?
ROUVA OKSMAN. En, herran tähden, kuinkas minä sitä tietäisin?
VALTER. Mutta ettekö saisi siitä jollain tavalla selkoa?
ROUVA OKSMAN. Hyvä isä siunatkoon, pitäisikö minun ruveta urkkimaan kauppaneuvoksen salaisuuksia?
VALTER. Enhän minä nyt sitäkään tarkoita, elkää säikähtäkö.
ROUVA OKSMAN. Suokaa anteeksi, en jouda enään puhelemaan, täytyy mennä päivällistä laittamaan. (Menee kiireesti pois.)