VALTER. Mutta ihan vihaan sitä mokomaa jo edeltäpäin, sen vuoksi vaan että häntä minulle väkisen tyrkytetään.
KERTTU (erikseen). Kiitoksia, serkku! Sinä olet erinomaisen kohtelias.
—Tule, eno, jo olen kuullut kylläksi. (Poistuvat ikkunasta.)
HEIKKI. Vihaat! Mitä varten vihaat? Muista sinä vaan omia velkojasi ja hänen rahojaan.
TOINI (erikseen). Ahaa, sinä lurjus.
HEIKKI. Mitä välität siitä, jos hän »hoastaa kuin moan moukka ja niistää nokkoonsa nuinikkään ja naksautteloo näppiään tällä lailla ja kävelöö kas näin justiin—niin, mittee sinä siitä välität, kun hänellä voan on rahhoo, njäät.»
TOINI (erikseen). Tuon velikullan otan minä kuritettavakseni!
VALTER. Ole kujeilematta siinä! Luuletko että tämä on leikin asia?
Olisit vaan minun sijassani—
HEIKKI. Niin olisin oikea onnen lapsi! Herran poika, jos minullakin olisi tuommoinen hyvä setä, joka minusta huolen pitäisi ja hankkisi minulle rikkaan hentun.
VALTER. Sysmästä!
HEIKKI. Sysmästä tai Sysmän takaa, sama se.