VALTER Voi, minua onnetonta!
KAUPPANEUVOS. Suuteletkos morsiantasi kädelle? (Valter tekee äkkinäisen päätöksen, tarttuu Kertun käteen, suutelee ja heittää sen samalla irti; kääntyy pois ja irvistää pahasti.)
KERTTU. Kappas tuota, minkä tul' ja tek'! (Pyyhkii kättään esiliinaansa.) Hyi tok', ett'et vähän häppii. Eihän sitä muijen nähe ruukata nuin pussailla. Soat tok' oppia vähä immeisten tapoja, jos mielit, että sovussa eletään.
KAUPPANEUVOS. Elä suutu, lapseni. Täälläpäin on semmoinen tapa.
TOINI. Anna se hänelle anteeksi, Gertrud. Hän ei voinut hillitä palavaa rakkauttaan.
KERTTU. Tokko lie kätein ollunna ies oikein puhaskaan. Kottoo lähteissäin kyllä hankasin vennään saippuan ja hiekan kanss', mutta tuolla kievarissa siittä likkaantuivat toas uuvelleen, kun menin navettaan lehmiä kahtomaan.
TOINI. Ei herrassööding Ryynänen siihen katso, koska se kumminkin oli sinun kätesi. Hän ei ole noita pintapuolisia ja kevytmielisiä ihmisiä, jotka vaan ulkonaiselle loistolle arvoa panevat. Sydämmen ominaisuudet, ne kumminkin ovat pääasia—eikö totta?
HEIKKI. Oo—neiti Sidensnöre, jospa teillä minustakin olisi noin hyvät ajatukset! Silloin olisin onnellisin ihminen maan päällä.
TOINI. Hyvä herra—teidän sananne ja teidän tulinen katseenne saattavat minut punastumaan.
KAUPPANEUVOS. No niin—nyt luullakseni on kaikki hyvällä alulla, Kerttuseni. Ja asiat saadaan selville siksi kuin Bertha sisaresi on täällä.