VALTER. Mutta minä en siihen suostu, minä pidän niistä kiinni.
KERTTU. Päinvastoin, se on teidän hartain toivonne, Valter. (Nousee.) Te olette minusta vapaa nyt. Tästä lähtein olemme vaan serkkuja ja—jos niin tahdotte—ystäviä. Me eroamme ilman katkeruutta toisistamme, eikö niin? (Ojentaa hänelle kätensä.)
VALTER (tarttuu siihen innokkaasti ja suutelee sitä monet kerrat). Jalomielinen, herttainen tyttö, me emme eroo, minä en päästä sinua vapaaksi. Sinun täytyy tulla omakseni.
KERTTU. Mutta, Valter—malttakaa toki mieltänne, emme ole enää kihloissa. Laskekaa minut irti.
VALTER. Me puhelemme vielä, istu tähän!
KERTTU.. Ei meillä enää ole mitään sanottavaa toisillemme. Onhan kaikki selvillä.—Jääkää hyvästi, Valter! (Tempaisee itsensä vapaaksi ja menee paviljonkiin.)
VALTER. Kerttu, elä mene, kuule, Kerttu, tule takaisin—taikka, sama se, minä tulen sinne. (Koettaa avata paviljongin ovea.) Ooh, hän on lukinnut oven, hän ei tahdo minua enää nähdä!
(Kauppaneuvos ja Heikki tulevat perältä.)
KAUPPANEUVOS. Mikä hiiden lahjakirja? Menkää suolle! Ei minulla mitään lahjakirjaa ole.
HEIKKI. Hän sanoi itse jättäneensä sen teille.