RENNE (iloisesti). Hän leppyy! Annahan olla, kun minä tästä rupean hieromaan ystävyyttä henkien kanssa.
HELMI. Kuule, Renne, sinä et saa kujeilla tädin kustannuksella, minä en suostu siihen.
RENNE (koettaa vetää häntä luokseen). Sinulla ei ole sanan valtaa.
HELMI (vastustelee). Minullako ei sanan valtaa? Sepä kumma!
RENNE. Ei tässä asiassa. Minä saan kujeilla hiukkasen yhtä hyvin kuin muutkin henget, jos niin sattuu. Herran poika, olenhan minäkin henki, jos kohta minulla pohjalastina on lihaa ja verta. Eikös niin? Tule nyt jo tänne,—eläkä ponnistele vastaan.
HELMI. Elä, Renne hyvä, elä minulla on niin paha omatunto.
RENNE. Paha omatunto? Mistä? Oletko sinä valehdellut, varastanut, murhannut—?
HELMI. En, vaan sinä kun aina pyrit minua syleilemään ja suutelemaan. Ajatteles, mitä täti sanoisi, jos tietäisi? Hyvänen aika, minä vallan kauhistus.
RENNE (vetää hänet nauraen luokseen). Sinä olet lapsi, ja sinulla on kovasti typerä omatunto.
HELMI. No, Renne, Renne—mitä tuo nyt on—Renne—