RENNE (syöksee esille; kumartaa). Nöyrin palvelijanne, hyvät naiset, hyvät herrat!
ROUVA RAMSTEDT (kirkaisee ja pakenee toiselle puolen huonetta pöydän taakse). Pois, pois, pois—!
ROUVA TALLQVIST. Herra Hammar—tekö—!
RENNE (sieppaa Helmiä kädestä). Rouva Tallqvist, minä pyydän teiltä sisarenne tytärtä omakseni. Helmin kanssa olemme jo sopineet asiasta— ja te olette luvannut antaa suostumuksenne—
ROUVA TALLQVIST. Mutta enhän minä tiennyt—
HERRA ORELL. Että se oli hän. Niin, te ette sitä tietänyt, eikä semmoinen lupaus sido.
LEHTORI VIRTALA. Anteeksi,—te annoitte lupauksenne ilman ehtoja.
Uskallatteko pettää henkiä?
NEITI TÖRNE. Pettääkö henkiä? Se olisi kauheata. Mitähän siitä seuraisikaan?
HERRA ORELL. Kysytään hengiltä uudelleen. He kenties eivät vaatineet sitä täydellä todella.
ROUVA TALLQVIST. Ei, ei,—vaativat tai ei—minä pidän sanani yhtäkaikki. Ottakaa hänet, ottakaa, herra Hammar, minä näen Helmin silmistä, ettei hänellä ole mitään sitä vastaan.