ELISABETH. Joudu sitten!
MAIJU. Kyllä, kyllä. Kun minä vaan lopetan tämän … ei se kestä enää minuttiakaan … yks', kaks', kolme, neljä, viis, kuus, seitsemän, kahdeksan…
ELISABETH (tulee). Mitä maailman päivinä—? Kas niin, arvasinhan sen— palloa sinä taas lyöt!
MAIJU. (keskeyttämättä).—yksitoista, kaksitoista, kolmetoista, neljätoista, viisitoista, kuusitoista, seitsemäntoista—
ELISABETH. Heitä nyt tuo. Hyvä lapsi, mitä sinä ajattelet, semmoinen kiire kun on.
MAIJU.—neljäkolmatta, viisikolmatta, kuusikolmatta, seitsemänkolmatta—
ELISABETH. Etkö sinä kuule, Maiju?
MAIJU.—kahdeksankolmatta—voih, nyt se meni! ja se oli mamman syy, minä olen aina ennen saanut sata täyteen, mutta kun mamma tuli siihen keskeyttämään. Ei anneta minun milloinkaan rauhassa päästä yhtä ainoata peliä loppuun, vaikka se ei kestäisi kuin neljänneksen tuntia korkeintaan.
ELISABETH. Sinä et ollenkaan ajattele, mitä kaikkea meillä vielä on tehtävänä siksi kuin Jussi ja Hanna tulevat.
MAIJU. Huomiseen ennättää jos mitä.