ROUVA SAVÉN. Sepä vallan erinomaista! Minä luulen, että kokoukseen tulee paljon jäseniä tänä iltana, juuri siinä toivossa, että saavat kuulla pastoria.
NEITI VUORIO. Me tulimme teitä hakemaan. Tietysti te lähdette mukaan kaikki?
ELISABETH. Niin, minä en oikein tiedä, mitä nämä vastatulleet sanovat.
Jaksavatko he matkan jäljestä—?
NEITI VUORIO. Aina sitä jaksaa, kun vaan on halua.—Mitä arvelet,
Hanna?
HANNA. Jos mamma tahtoo—
MAIJU. Hanna—se on vaan pakana-yhdistyksen ompelu-ilta—(hiljaa nykäisten häntä). Ei mennä, elä lupaa!
ROUVA SAVÉN.—Ei »pakana-yhdistyksen», Maiju, vaan »lähetys-seuran».
MAIJU. Niin, niin, »lähetys-seuran»,—jossa pakanain lapsille ommellaan vaatteita—(hiljaa) kiellä, Jumalan luoma—kiellä!
ROUVA SAVÉN. Niin, siellä ommellaan vaatteita noille alastomille raukoille, jotka saavat kasvaa kuin metsän pedot, ilman hoitoa, ilman kasvatusta, kaukana kristillisten ihmisten parista.
NEITI VUORIO. Villien keskessä, joilta oppivat vaan raakuutta ja kaikkea pahaa, etteivät ymmärrä, poloiset, hävetä edes alastomuuttaankaan. Eikö se ole kauheata?