ROUVA SAVÉN. Me olemme koettaneet tälläkin seudulla herättää sääliä heitä kohtaan ja pastorin avulla olemme arvon saaneet ompeluseuran kokoon. Siinä on nyt viisikymmentä jäsentä, kaikki hartaita kristityitä, jotka mielellään uhraavat aikansa ja voimansa rakkauden töissä.
NEITI VUORIO. Onhan meillä paljon ystäviä,—jos toiselta puolen on paljon vastustajiakin, jotka eivät muuta tee kuin pilkkaavat ja ivaavat meidän harrastuksiamme yksin julkisuudessakin.
HANNA. Ketkä on niin pahoja?
MAIJU. Niin—ketkähän ne ovat niin pahoja?
ELISABETH. Ei tarvitse heistä välittää.
ROUVA SAVÉN. Ei, tietysti. Ilolla kärsimme täällä häväistystä Herramme tähden. Se on kunniamme. Ja tulevassa elämässä siitä palkan saavutamme.
NEITI VUORIO. Se vaan on surullista, että löytyy ihmisiä, jotka ovat niin paatuneita—
MAIJU. Että panettelevat ja juoruavat—
ELISABETH. Kuinka päätämme sitten? Lähdemmekö vai ei?
MAIJU. Ei!—Ei lähdetä. Hannakin näyttää niin väsyneeltä.