MAIJU., Enhän minä sanonut kuin jestapoo. Onko se nyt mitä vaarallista?—jos mamma tietäisi yhden asian, niin mammakin sanoisi jestapoo.
ELISABETH. Yhden asian?
MAIJU. Joka on niin viisasta, niin äärettömän viisasta! Ja jota ei tiedä kukaan muu paitsi Hanna ja minä. Elä virka mitään, Hanna.—»Tyst, tyst, lilla råtta, katten söker efter dig.» (Heittelee palloaan.) Elä hiisku, hiirulainen, katti…
JUSSI. Sano minulle!
MAIJU. E—oho! Vai minä sanoisin En—en, en, vaikka mikä olisi. Elä luulekaan! (Heittelee palloa ja hyräilee.) »Jyrkän vuoren rinnassa niitä kauniita kukkia kasvaa. Kahden nuoren rakkaus se palaa niinkuin rasva—»
JUSSI. Kuule, ketä se koskee?
MAIJU. Minua! Ei ketään muuta kuin minua.—Niin, koskee se vainen teaatteriakin—ja yleisöä—ja suomalaista taidetta—
JUSSI. No, minä jo arvaan. Sinä kai aijot näyttelijäksi.
MAIJU. Hyi, Jussi, kuinka sinä olet ilkeä.
HANNA. Siinä oli! Nyt on salaisuutesi ilmi.