MARTHA. Ilmankos se on rouvakin ollut niin suruissaan. Ja niin
hajamielinen, ettei tiedä mitä tekee tai puhuu.—Hyvät ihmiset sentään!
Semmoisia herttaisia lapsia, joista pitäisi olla suurin ilo hänellä.
Ihanko ijäksi ne ajettiin pois?
MAIJU. Ihan ijäksi! Ajatelkaa, ihan ijäksi!
MARTHA. Ja mistä syystä?
MAIJU. Ei syytä tuon taivaallista. Jussiin vaan suuttui ja Jussin hän oikeastaan taisi ajaakin. Hanna meni mukaan, kun kävi Jussia sääli, ja minä olisin kanssa mennyt, mutta eivät laskeneet. Pakoittavat minua tahallaan tekemään jotain hurjaa. Eikä olekaan enää kaukana siitä. Saavat sitten olla mielissään.
MARTHA. Elkää, hyvä Maiju, puhuko noin yhtäkaikki. Se on ihan syntiä.
MAIJU. Vaan minäpä en tämmöiseen elämään tyydy, en! (Eteisessä soitetaan.)
MARTHA. Menenkö avaamaan?
MAIJU. Katsokaa ensin, kuka siellä on.
MARTHA (menee eteiseen). Herra Rastas. Laskenko sisään?
MAIJU. Laskekaa kaiken mokomin. Ja pyytäkää odottamaan siunaama hetki, minä pistän päälleni. (Hän juoksee oikeaan. Teuvo tulee sisään ja Martha heti jäljessä.)