SYLVI. Minä—en kuullut.
KARIN. Etkö kuullut? Sepä kummallista. Mehän soitimme kuin hurjat.
SYLVI. Niin—mutta minä nukuin.
KARIN. No—sittenpä sen voi käsittää. Olit ehkä väsyksissä eilisen tanssin jälkeen ja nukuit sentähden raskaasti.
ELIN. En minäkään tahtonut jaksaa nousta ylös tänä aamuna. Mamman täytyi vähän päästä tulla minua pudistelemaan.
KARIN. Ja Sylvi varmaan ei saanut unta koko yönä, vai kuinka?
SYLVI. En saanutkaan. Mutta mistä sinä sen tiesit?
KARIN. No—arvasin siitä, kun olit niin suuttunut sieltä lähtiessäsi.
Juoksit ulos pimeään yöhön, etkä malttanut edes odottaa miestäsi.
ELIN. Niin, kuule, siitä syntyi hirmuinen melu. Kaikki ihmiset puhuivat sinusta ja muutamat luulivat,—mutta elä vaan pahastu—
SYLVI. Mitä ne luulivat? Vaikka samapa se! Luulkoot mitä tahansa.