VIKTOR. Varo, ett'eivät kuule askeleitasi.
SYLVI (seisoo vähän aikaa ja kuuntelee). Kuule—siellä on Karin Löfberg ja Elin Grönkvist. Tunnen heidät äänestä. Ja nyt he aikovat tulla kyökin kautta. Mitä teemme? Lukitsemmeko oven sielläkin?
VIKTOR. Ei millään ehdolla. Palvelusväki rupeisi epäilemään.
SYLVI. Kuinkas sitten?
VIKTOR. Minä menen pois ja sinä otat heidät vastaan. Keksi joku syy—sinä nukuit, et kuullut soittoa, tai jotain muuta sen tapaista.— Hyvästi, armaani! Yksi suutelo vielä! (Syleilee häntä taas ja painaa pitkän suutelon hänen huulilleen.)
Kuule,—minä tulen takaisin tunnin päästä, koeta saada heidät tiehensä siksi. Onhan meillä sitten vielä aikaa, vai kuinka? Ei suinkaan hän tule kotiin virastosta, ennenkuin kolmelta?
SYLVI. Ei ennenkuin kolmelta.—Tule takaisin, tule, rakas!
VIKTOR. Sen teen. Täsmälleen tunnin päästä. Hyvästi, rakas, oma Sylvini!
(Suutelee häntä vielä useita kertoja ja rientää pois.)
SYLVI (seisoo huokuvin rinnoin ja hohtavin poskin). Hän tulee takaisin!
Tunnin päästä on hän täällä taas. Oi, kuinka minä häntä rakastan! (Karin
Löfberg ja Elin Grönkvist tulevat vasemmalta.)
KARIN. Katsos nyt, täällä hän vaan kävelee kaikessa rauhassa.
Minkätähden et avannut ovea äsken, kun soitimme?