AKSEL. Mitä ihmettä? Et tule? Kuinka se on selitettävä? Minkätähden et tule?
SYLVI. Sentähden että—että … minä en tule.
AKSEL. Ihanko todella?—Sinä et tule?
SYLVI. En.
AKSEL. Ahaa—minä jo ymmärrän. Sirkkunen ei ole vielä unohtanut meidän aamullista pientä kiistaamme. Sinä taidat olla äkeissäsi yhä, vai kuinka? Oikein suuttunut, ehkä? Niin, niin—kyllä huomaan nyt—
Enköstä siis peri perältäkään saa suukkosta, vai—?
SYLVI. Et!
AKSEL. Suloinen pikku hallitsijattareni, ole armollinen, anna vihasi lauhtua. Yksi ainoa pieni suukkonen! Minä pyydän niin kauniisti. Yksi ainoa vaan. Ethän sinä toki voi olla niin kova, että hennot sen minulta kieltää?
Kas niin, pikku sirkku. Elä oikkuile enää suotta. Kärsivällisyyteni kohtsillään loppuu. Tule nyt kauniisti suutelemaan minua,—no, pian, pian—en jaksa odottaa enää. Juokse tänne, juokse!
SYLVI. Anna minun olla. Minä en kumminkaan suutele sinua enää koskaan.