AKSEL. Et koskaan? Kuulinko oikein? Vai uhkaatko sinä tosiaankin, ett'et enää koskaan suutele minua?
Tästähän näyttää tulevan pahempi jupakka kuin luulinkaan.
No, Sylvi pikkuinen, nyt tämä leikki jo alkaa riittää. Tuletko sinä, vai etkö tule?
SYLVI. En tule, en! Johan sen kuulit. Kuinka monta kertaa sinulle pitää sanoa samaa asiaa? Minä en suutele sinua enää koskaan. Saat olla varma siitä. En koskaan.
AKSEL. Vai niin,—vai on sinulla niin jäykkä luonto? Sitä en olisi uskonut. No,—mitäs muuta,—se täytyy taivuttaa ajoissa. Kova kovaa vastaan, jos niiksi tulee. Muistatko, pikku ystävä, kuinka äkäpussi kesytetään? Varo itseäsi—! Minä ehkä tulen käyttämään samaa keinoa, ellei muu auta…
Ei ei, elä pelästy, sirkkuseni. Niinhän sinä seisot siinä, kuin säikytetty pikku kyyhkynen. En minä niin äkkiä ankaraksi rupea, vaikka suotta peloittelen. Minä päinvastoin olen heti valmis sovintoon, kun vaan teet niinkuin pyydän. Näytä nyt, että osaat olla kiltti.
SYLVI. Elä kiusaa minua. Minä pysyn siinä, mitä olen sanonut.
AKSEL. Vai niin?—Mutta kuule sitten myöskin, mitä minä sanon. Ellet sinä hyvällä anna minulle suukkosta, niin otan sen väkisen. Ja silloin en tyydykään yhteen enkä kahteen, vaan suutelen sinua siksi, että tulet lauhkeaksi kuin lammas.
SYLVI (vetäytyy taakse päin). Uskallapas vaan—
AKSEL. Kyllä—olenpa tosiaankin niin rohkea, että uskallan suudella vaimoani … ja teen sen ilman muita mutkia… Kas niin, Sylvi, herkiä pois nyt kiusaamasta minua—eihän se auta, minä suutelen sinua kumminkin. (Syleilee ja suutelee häntä useita kertoja.)