SYLVI. Aksel pois—minä en tahdo. Kuuletko—minä en tahdo!
AKSEL. Elä huuda—Mari kuulee kyökkiin ja luulee vielä, että minä toden teolla teen sinulle pahaa—(Suutelee häntä yhä.)
SYLVI. Se on hävytöntä—
AKSEL. Hävytöntä? Sekö, että suutelen vaimoani? Että pidän hänestä?
SYLVI (tempautuu irti, vavisten vihasta). Mutta kun minä en tahdo, kuuletko. Minä en ole sinun vaimosi enää, minä en rakasta sinua, enkä ole koskaan rakastanut.
AKSEL. No, mutta Sylvi, oletko sinä hullu? Kuinka voit käyttäytyä tuolla lailla?
SYLVI. Minä en tahdo olla sinun vaimosi, minä rakastan Viktoria enkä sinua, ja hänen omansa minä olen—
AKSEL. Nyt riittää! Ei sanaakaan enää! Onneton—! Aivanhan sinä olet järkesi menettänyt! Varo itseäsi, jos vielä kerran puhut tuommoisia typeryyksiä. Se tulee sinulle kalliiksi, kuuletko. Sillä nyt on kärsivällisyyteni tykkänään lopussa. Minä varoitan sinua ajoissa. Elä ärsytä minua enää. Siitä saattaa olla pahempia seurauksia, kuin voit aavistaakaan. Vai niin—! Se junkkari kulkee täällä ja panee mokomia hullutuksia sinun päähäsi. Kyllä minä hänet opetan—! Hän tulee tietämään, mitä hänen rauhaansa sopii, sen lupaan.
Kuule, Sylvi! Arkkitehti Hoving ei avaa enää meidän oviamme. Etkä sinä liioin käy heidän luonaan. Se seurustelu on nyt lopussa. Minä tulen sen ilmoittamaan heille. Ja sinä sillä välin noudatat minun tahtoani tarkalleen kaikessa. Pane se mieleesi.
SYLVI. Mutta minä en suostu. Minä tahdon eroa, minä—