AKSEL. Vait'!—Sinun täytyy. Ja sillä hyvä. (Kävelee muutamia kertoja edestakaisin huoneessa.)
Huh, kuinka ihminen saattaa hermostua!… Mutta eihän tuo kumma olekaan. Ensin yön valvominen, ja sitten—tämä juttu. Vähemmästäkin jo voi tuskastua… (Menee vasemmanpuoliselle ovelle.) Mari! Onko Mari siellä?
MARI (ruokasalista). Täällä on.
AKSEL. Olkaa hyvä ja tuokaa juomavettä… Ja sitten menen tunniksi maata tuonne alkooviin. Siksi sinä toivoakseni olet tullut järkeesi taas. Minä puolestani koetan myöskin rauhoittua. (Menee alkooviin.)
(Sylvi on mielenliikutuksesta puoleksi tajuttomana; silmät harhailevat ympäri ja pysähtyvät viimein strykniinilaatikkoon. Vaistomaisesti tarttuu hän siihen.
Mari tuo juomavettä, panee tarjottimen kirjoituspöydälle ja menee. Sylvi pusertaa kaksi kapselia lasiin ja täyttää sen sitten vedellä.)
AKSEL. Toiko hän vettä? (Tulee alkoovista.)
SYLVI (ojentaa hänelle lasin).
AKSEL (tyhjentää sen). Kiitos! Herätätkö minut noin puolen tunnin päästä?
SYLVI. Herätän.