AKSEL. Sitten teemme kaikki hyväksi jälleen. Jos sinä olet yhtä mieltä minun kanssani, niin emme puhu enää sanaakaan koko jutusta, vaan unohdamme pois kaikki tyyni, ijäksi päiviksi. Ja nyt hyvästi niin kauvaksi!
SYLVI (seuraa häntä jäykästi silmillään. Jää tuijottamaan hänen jälkeensä). Hyvästi!
(Aksel menee takaisin alkooviin. Vähän aikaa on kaikki hiljaa. Sitten kuuluu hiljainen valitus, joka vähitellen kovenee. Eroitetaan sanat: Sylvi—auta—. Sylvi pakenee huoneen etäisimpään osaan, painautuu seinään, katse kauhusta jähmettyneenä kiintyy alkooviin. Valitushuudot lakkaavat. Viktor tulee etehisen kautta, pysähtyy, katsoo ympärilleen ja huomaa Sylvin.)
VIKTOR. Sylvi—! Mikä sinulla on? Mitä sinä siellä makaat?
SYLVI. Sh—!… Ole hiljaa!…
VIKTOR. Nouse ylös ja sano, mitä on tapahtunut?
SYLVI. Hän—hyvä jumala——Aksel——Viktor, auta!
VIKTOR. Oletko sairas? (Aikoo nostaa hänet ylös.)
SYLVI. Ei, ei—! Kuule—! (Tuijottaa alkooviin arkana, pelästyneenä, vavisten.) Kuulitko—?
VIKTOR. Onko siellä joku alkoovissa?