PASTORI. Kertokaa vaan, jos haluatte.
SYLVI. Tiedätte kai, että minä koko ajan täällä vankeudessa olen niin sanomattomasti kaivannut Viktor Hovingia?
PASTORI. Niin, olettehan usein puhunut siitä.
SYLVI. Ja että minä tuon tuostakin olen lähettänyt hänelle kirjeitä, ja pyytänyt häntä luokseni, mutta kaikki turhaan.
PASTORI. Senkin olette sanonut.
SYLVI. Eikä kumminkaan juohtunut minulle mieleen, että Jumala ehkä voisi auttaa minua, ennenkuin vasta tänä aamuna. Ajatelkaa, vasta tänä aamuna! Vaikka te niin usein olette kehoittanut minua huutamaan häntä avukseni kaikessa.
PASTORI. Rakas ystäväni, en tarkoittanut tämmöisiä asioita—
SYLVI. »Heittäkää kaikki huolenne Herran päälle», ne olivat sananne. Ja sitä neuvoa nyt viimeinkin seurasin. Miksi en sitä tehnyt aikoja ennen!
PASTORI. Lapsi raukka, te olette joutunut suureen erehdykseen.
Semmoisilla rukouksilla ei teidän koskaan pidä lähestyä Kaikkivaltiasta.
SYLVI. Minäpä sen jo tein.—Ja tahdotteko kuulla? Hän tulee luokseni— tuossa paikassa. Rouva Hake on parast'aikaa häntä hakemassa. Siitä syystähän minä olen niin iloinen ja onnellinen tällä hetkellä. Ja niin täynnä toivoa—sillä eihän minulla nyt enää ole mitään hätää, kun näen, että Jumala minua auttaa.