PASTORI. En vihainen, syvästi vaan surettaa ja huolettaa minua teidän paatunut tilanne. (Menee.)
SYLVI (seisoo vähän aikaa liikkumattomana, ajatuksiinsa vaipuneena.) Olenko minä sitten niin huono?—Hyvä Jumala taivaassa olenko minä sitten niin kauhean huono?… (Viktor ja Rouva Hake näkyvät ristikon takana perällä. Rouva Hake avaa oven Viktorille, jonka jälkeen hän katoo.)
SYLVI (aikoo juosta hänen syliinsä). Viktor!
VIKTOR. Ei niin, Sylvi—ei niin.
SYLVI. Tulitpa sentään vihdoin ja viimein! Et voi uskoa, kuinka kipeästi olen sinua kaivannut. Miksi et tullut ennen, sinä paha, ilkiö, ei sinä ijäti rakastettu, miksi et tullut ennen? Tiedätkös, minä olin jo vähällä kuolla suruun ja ikävään. Kuinka sinulla oli sydäntä viipyä niin kauvan poissa, sano!
VIKTOR. Kysy ennemmin, kuinka minulla oli voimaa tulla nyt jo.—Tämä on ollut kauhea aika meille molemmille, Sylvi.
SYLVI. Sinullekin, Viktor?
VIKTOR. Minulle myöskin. Siitä hetkestä saakka en ole saanut lepoa enkä rauhaa. Ilman Almaa en tiedä kuinka olisi käynyt.
SYLVI. Ja se on kaikki minun syyni!
VIKTOR. No niin—olethan saanut itsekin kärsiä—kauheasti vallan. Ja kun ajattelen, että sinun kaiken lisäksi täytyy istua vankina koko elämänikäsi. Se se juuri saattaa minut aivan epätoivoon.