SILJA. Mutta jos siellä on joku vaarassa?
MATLENA. Mitä vielä! Ei nuo ihmisääniä olleet. Aaveet näin myöhällä liikkuvat, kun jotain pahaa on tulossa. Hyi, kuinka kamottaa.
SILJA. Hirveä on tämä yö; mutta turvataan Jumalaan, eikä hätäillä ennen aikojaan.
MATLENA. Ehkä oli Villen kuolemaksi tuo huuto.—Kovin hän onkin käynyt huonon-näköiseksi siitä, kun viimeksi täällä kävin, vaikka ei ole monta päivää kulunut. Nyt sen vasta huomaan.
SILJA. Sairaat ovat aina iltasilla heikompia.
MATLENA. Mutta hän on laihtunut ja käynyt niin kalmankarvaiseksi. Kuule, ei tuo poika enää elämään virkoa.
SILJA. Niinkö luulet? Voi, en minä antaisi hänen kuolla. En millään ehdolla. Ville, joka on ollut meidän silmäterämme. Josta olemme toivoneet vanhanpäivän varaa, ja tukea meille kaikille. Ei Jumala voi olla niin kova, että ottaisi meiltä pois ainoan ilomme.
MATLENA. No, elähän sure vielä. Ehk'ei otakaan. Ehkä ennustivat aaveet vaan muuta onnettomuutta. Eihän sitä tiedä.
MAIJU. Äiti, en minä saa unta.
SILJA. Koeta kumminkin. Pane kädet ristiin ja siunaa.