TOPRA-HEIKKI. Rupesi viekastelemaan. »Hyvä ystävä, emmehän me siihen mitä voi. Ymmärräthän sen itsekin, rahat ovat loppuneet, täytyy odottaa siksi kuin saadaan.»—»Vai niin», minä taas vastaan, »eikös herroillekaan nyt talven-aikana sitten palkkoja makseta?»
MATLENA. Jumaliste, tuota Topraa, mutta äijän se uskaltaakin.
MIKKO. Ei tämä vielä mitään. Odotahan, saat kuulla!
MATLENA. Noo, Topra! Jatka, jatka!
TOPRA-HEIKKI. Insinyöri koettaa olla mahtava. »Pois paikalla, koska olette noin hävyttömiä», hän ärjyy. »Ei mennä», vastaan minä ja astun lähemmäksi. Insinyöri hyppää piironkinsa luokse. »Täytyykö minun ottaa revolveri?» hän kysyy ja avaa laatikkoa »Sopiihan koettaa», tuumailen minä.
MIKKO. Mutta silloin ne jo pakenivat pellolle muut. Kunnari ja Antti ja minä vaan jäimme.
MATLENA. Elä keskeytä, anna Topran kertoa.
TOPRA-HEIKKI. Insinyöri työntää laatikkonsa kiinni taas. »Nooh?» ilkuin minä, »eipäs siellä tainnut revolveria ollakaan».
MIKKO. Ja me kaikki nauramaan siellä takana, täyttä suuta.
TOPRA-HEIKKI. Mutta sitten, se peeveli, viskasi ikkunan auki ja alkoi huutaa kadulle: »Poliis, poliis!»—»Nyt herkiä hyvällä», minä varoitin. Vaan ei pahuus totellut. Silloin minä sieppaan miestä niskasta, ja kerrassa se meni permannolle, että jymähti. Vasara sattui olemaan kädessäni, eikä siinä olisi arveltu, ennenkuin olisi kuoliaaksi paiskattu. Mutta nämä toki ajoissa tarttuivat minuun kiinni.