Lepääpä lintunenkin omalla oksallaan,
Vaan mull' ei maailmassa oo turvaa missäkään—
Emänsä linnun poikaa siivillään suojelee,
Lumillaan talven tuisku vaan minua peittelee.
MIKKO. Tuossapa Topra tulee, Jumalan kiitos.
TOPRA-HEIKKI. Te huudatte täällä niin että kuuluu kuinka ja kauvas.
KUNNARI. Onko sinulla meille ruokaa?—On! On! Nyt ei hätää enää. Ja vieläpä pannurieskaa! No, ei vaan! Mistä sinä tätä olet hankkinut?
TOPRA-HEIKKI. Syökäähän pois, sitte kerron.
KUNNARI. Tuossa on sinullekin, Jaara. Maistapas, kuinka hyvää! Olla vaan joka päivä tämmöistä herkkua! Syntyisi silloin elää.
MIKKO. Näin makeata pannurieskaa en vielä ikänäni ole syönyt. Kuka lieneekään paistanut?
KUNNARI. Minä arvaan, minä arvaan! Joku rikas talontyttö sen on tehnyt. Topra, veitikka, tunnusta heti. Sinä sait taas yhden hempukan mieltymään itseesi. Kummako se! Tuommoinen komea poika kuin hän on. Sieppaa kenen hyvänsä. Miekkonen! Olisinpas minä sinun sijassasi, kyllä tietäisin, mitä tekisin. (Laulaa.)
»Riiasin rikkaita, riiasin köyhiä, riiasin molempia.
Ja tuosta ma tulin tuntemaan, että rikkaat on rakkaampia.»