KUNNARI. Eikö jätetä vielä toiseen kertaan?
TOPRA-HEIKKI. Ei missään tapauksessa.
KUNNARI. No noh, minä menen (lähtee). Tänne, tänne, tokko te sieltä pääsettekään.
MATLENA. Tullaanhan me, jahka joudutaan. Mutta kun on risuja ja kiviä niin paljon. Hyvä isä siunaa! Tämäpä vasta metsää. Repii kasvot ja kädet ihan veriin. Luojan lykky! Tuossa ne nyt arvon ovat.
MIKKO. Meitäkö te etsitte?
ANTTI. No, teitä. Matlena ei antanut pahaakaan rauhaa, ennenkuin sai minut mukaansa. Olemme kulkeneet paikasta paikkaan ylt'ympäri, eikä pienintäkään jälkeä. Luulimme teidän jo tykkänään paenneen näiltä mailta.
MATLENA. Yhytimme sitten viimein Kunnarin juur'ikään tuolla tiellä ja rupesimme häneltä kuulustelemaan. Ette usko, missä tuskassa olen ollut teidän tähtenne, kelvottomat.
TOPRA-HEIKKI. Tuskassa meidän tähtemme? Sinä, Matlena? Ja miksi et tullut sitten mukaan kun pyysin? Miksi, sanopas. Kummallisia, nuo tytöt. Vai tuskassa meidän tähtemme. No, käykäähän istumaan tänne valkean luokse, niin saamme rauhassa jutella vähän aikaa. Kas noin! Kertokaapa nyt, mitä teille kuuluu? Kuinka Silja jaksaa ja lapset? Onko Ville parantunut?
ANTTI. Eikä ole, huonompi vaan yhä.
TOPRA-HEIKKI. Ohho! Sepä ikävää.