JAARA. Helvetissä polttaa kauheammin. Paljon kauheammin. Ja ikuisesti. Ei sammu tuli koskaan. Siellä ritisee ja ratisee, ja poukat lentelevät, kun piru sieluparkoja sinne viskelee. Ooh sitä itkua ja valitusta, sitä hammasten kiristystä.—Matlena, koetelkaas tuota paikkaa sormellanne. Tuota noin!
MATLENA. Koetelkaa itse. En minä halua sormeani kärventää.
JAARA. Polttaa, polttaa! Ooh!
MATLENA. Mutta johan te olette hullu. Patahullu suorastaan. Heittäkää menemään se kekäle. Taikka antakaa tänne. Noh, nyt ei polta enää.
JAARA. Nepä vetävät meitä köysillä, kiskovat ja repivät. Ja vievät sinne, ikuiseen tuleen.
MATLENA. Ketä vetävät? Ja ketkä vetävät?
JAARA. Pahat henget vetävät. Ei teitä. Mutta Mikkoa ja Topraa ja Kunnaria ja minua. Minua varsinkin. Eivät jättäneet kirkon portaillakaan rauhaan, vaikka polvillani rukoilin, itkin ja luin virsiä.
MATLENA. Heretkää! Mitä puhetta tuo on? Rupean jo pelkäämään teitä.
JAARA. Papin luokse olisin mennyt, mutta hän asuu kaukana, järvien takana. Eikä ole venettä.
MATLENA. Hyvä Jaara, te olette varmaankin sairas. Te houritte.