VIKTOR. Niin minäkin olen kuullut kerrottavan.
AKSEL. Se on muuten yhdentekevä. Minä puolestani en juuri erittäin välitä korttipelistäkään. Mutta jos tuota nyt kerran kumminkin tekisi pikku vaimolleen mieliksi ja menisi sinne.
SYLVI. Niin, tiedätkös, niin minäkin arvelen. Kerran kumminkin täytyy tehdä pikku vaimolleen mieliksi.
AKSEL. Sillä muuten hän arvattavasti on nyrpeillään—
SYLVI. Siitä saat olla varma.
AKSEL. No niin, mikäpä siinä sitten auttaa. Täytyy antaa vaan kauniisti myöten.
SYLVI. Näettekös, kuinka kiltti hän on yhtä kaikki, tuo minun rakas herrani ja mieheni! Aina hän ensin mutisee vastaan, mutta kun kaikki ympäri käy, pääsen minä kumminkin lopulta tahtoni perille.
AKSEL. Elähän siinä kovin kerskaile, pikku sirkkunen. Saattaa helposti tapahtua, että rupean vastakynteen.
SYLVI. Sen jätät kauniisti tekemättä, holhooja-setä.
AKSEL. Jaa, jaa. Ei ole takeita.—Kuinkas muuten on,—antaako emäntämme meille kahvia tänäin?