SYLVI. Kyllä—heti paikalla. Saatte oikein hyvää kahvia ja pieniä leivoksia senkin seitsemää lajia. (Juoksee vasemmanpuoliselle ovelle ja koettaa työntää sitä auki.) Ei, mutta mikäs ovella on? Ah—niin, hyvänen aika, sehän on lukossa. En muistanutkaan. (Katsoo Viktoriin, hymyilee ja pudistaa päätään.) Viktor!
AKSEL. Minkätähden se oli lukossa?
SYLVI. Kysy Viktorilta?
VIKTOR. Minultako?
SYLVI. Kuinka hän näyttää viattomalta! (Uhkaa sormellaan.) Voi, sinua veitikka! (Menee vasemmalle.)
VIKTOR. Sylvi laskee leikkiä.
AKSEL. Hän on aika hulivili toisinaan.
ALMA. Semmoinen hän on ollut kaiken ikänsä. Koulussa olivat opettajat usein pahemmassa kuin pulassa eivätkä tienneet, mitä hänelle tekisivät. Ei kukaan ollut niin vallaton kuin Sylvi.
VIKTOR. Eikä kukaan niin viehättävä kuin hän.
ALMA. Nyt puhut itsesi pussiin, Viktor. Niin, herra Vahl—ei auta muu kuin tunnustaa totuus. Veljeni tässä oli siihen aikaan kovasti ihastunut Sylviin.