SANDELL. Elä, helkkarissa? Onko se sinusta hupaista kuulla? Etkö ole ollenkaan mustasukkainen?
AKSEL. En tunne mitään oireita.
TUNEBERG. Ohoo,—sinä vaan teeskentelet. Niinkö luulet, ettei sitä huomata?
BRUN. Tunnusta pataa, velikulta. Lääkärin terävä silmä on jo huomannut vaivasi.
AKSEL. Olkaa löpisemättä! Mitä se minuun koskee, vaikka koko maailma olisi rakastunut vaimooni, kun hän vaan pysyy uskollisena.
SANDELL. Mutta entäpä jos hän nyt sattuisi ihastumaan johonkuhun noista ihailijoistaan?
AKSEL. Ei hätää mitään. Siihen hän on liian lapsellinen ja viaton.
TUNEBERG. Hoh—hoo, veli hyvä! Luuletko sinä että lapsellisuus ja viattomuus voivat varjella ihmistä intohimoista? Suuri erehdys! Senkö verran sinä tunnet ihmisluontoa?
AKSEL. Ainakaan ne eivät yllytä niitä.
TUNEBERG. Siitä voi olla eri mieltä. Nuoruus on vaikutuksille altis, ja viattomuus puuttuu kokemusta, muistapas se.