SYLVI. Voi—sinä olet kovasti hyvä, kun pidät minusta. Minäkin pidän sinusta niin—niin—niin—äärettömästi. Enemmän kuin kenestäkään muusta ihmisestä maan päällä.
VIKTOR. Sylvi,—ole varuillasi—sinä teet minut ihan hulluksi. Etkö jo huomaa, kuinka minun on laitani?
SYLVI. Kuinka sinun on laitasi?
VIKTOR. Elä leiki tulen kanssa!
SYLVI. Mitä sinä tarkoitat? En totisesti ymmärrä, en luotua sanaa.
VIKTOR. Etkö ymmärrä? No hyvä! En minäkään tahdo häiritä sinun rauhaasi.
Taivas varjelkoon!
SYLVI. Vai niin! Sinä aijot ruveta tässä salaperäiseksi!
VIKTOR. Ei, ei,—ei se ollut mitään. Ei kerrassa mitään. Minä—minä tahdoin vaan tehdä sinut uteliaaksi.
SYLVI. Eläpäs valhettele, kuule! Sinä ihan varmaan tarkoitit jotain.
VIKTOR. Minä vakuutan—