SYLVI. Se on valhe! Hän ei ole »pikiintynyt» Kariniin.
ALMA. Sylvi kulta, Elin laskee vaan leikkiä
KARIN. Elä ilmaise itseäsi, Sylvi. Ja pidä kaikin mokomin mielessäsi, että olet rouva Vahl.
SYLVI. Mitä tarkoitat?
KARIN. Saat itse arvata.
SYLVI. Jotain ilkeätä,—sen tiedän, sen näen jo silmistäsikin. Sinulla ei ole mikään hyvä sydän, niin kaunis ja komea kuin oletkin. Etkö luule, että tänäkin iltana olen huomannut, mitä sinulla on mielessä? Ja mitä vehkeitä sinä pidät—
ALMA. Sylvi, rauhoitu, taivaan tähden—
SYLVI. En virkakaan enää mitään. Kylläpähän itse tietää aikomuksena.
Mutta sinä et onnistu, sen sanon. Ei, sinä et onnistu!
ALMA. Tule minun kanssani, Sylvi. Lähdetään miehesi luokse—
SYLVI. Ei, minä en tule sinun kanssasi. Et sinäkään ole minun ystäväni, sinä olet minua vastaan, sinä myös—ja te kaikki, te suotte minulle vaan pahaa.—Hyvästi—minä en kärsi nähdä teitä enää, (Menee kiivaasti oikealle.)