VIKTOR. Kyllä selitän kohta—(Vaipua tuolille istumaan.)
SYLVI. Oletko sairas, Viktor,—sinä näytät niin kalpealta.
VIKTOR. Kuule, mitä sanon, Sylvi! Sinä olit ennen uljas ja rohkea pikku tyttö.
SYLVI (istuu lattialle, häntä lähelle). Vai muistat sinä sen?
VIKTOR. Kerran heitin vahingossa sinua kivellä, ja se koski kovasti, mutta sinä et itkenyt.
SYLVI. En,—minä vaan nielin ja nielin.
VIKTOR. Oletko vieläkin yhtä uljas?
SYLVI. Olen kyllä! Tahdotko koettaa?
VIKTOR (katselee häntä hellästi ja surullisesti). Pikku Sylvi raukka!
SYLVI. No, Viktor,—aijotko heittää minua kivellä?