HOMSANTUU. Onko sinulla mitään muuta sanottavaa?
RISTO. On. On paljonkin. Mutta sinä panet minun niin pelkäämään, etten voi mitään puhua. Laske vähäksi aikaa revolveri pois kädestäsi. Kerttu kulta, tee se.
HOMSANTUU. En.
RISTO. Tuohon tuolille vaan, seiso itse vieressä.
HOMSANTUU. En siihen enkä muualle. Ja lopettakaamme jo. Aikaa menee hukkaan.
RISTO. Ei, odota! (Toppo tulee sisään.) Jumalan kiitos. Viimeinkin sinä tulit.
TOPPO. Olisit minulle sanonut, että ruumis on pantu liiteriin. En totta maarin olisi sieltä mennyt astiaa hakemaan, jos olisin tiennyt.
RISTO. Oliko se siellä. Niin, niin, mihinkä sitä muuallekaan olisivat vieneet.
TOPPO. Herra varjele, kuinka pahaa se teki. Menen sinne pimeään nurkkaan ja yhtäkkiä on ruumis edessäni. Oikein sydämeni sävähti, vaikken ole juuri mikään pelkuri. Entä kun sillä vielä on silmät auki, sehän siinä on kaikkein kamalinta. Niin, älä minuun noin tuijota. Ei minulla ole veden pisaraakaan. Kourassaniko sitä toin, kun en astiaa löytänyt. Uhhuh, vieläkin pöyristyttää. Kuuluu tietävän pahaa, kun ruumiin silmät jäävät auki. Hän toisia jälkeensä kutsuu, sanotaan.
HOMSANTUU. Juuri niin. Hän toisia jälkeensä kutsuu.