HOMSANTUU. Niinpä rukoile.
RISTO. Etkös laukaise ennenkuin olen sanonut amen?
HOMSANTUU. Aloita, muuten jo laukaisen.
RISTO. Minä aloitan, minä aloitan! Kun vain muistaisin jotakin ulkoa. Ei—ei johdu mitään mieleen. Minä onneton.—Odota, jo tiedän: Koskan kaikki päivät päätän, Ann' mun autuaast' nukkua. Hampaat kalisevat suussani pelosta. Koskan kaikki päivät päätän, Ann' mun autuaast' nukkua. Kuolon kautt'—Olet sinä sentään kauhean kovasydäminen,—ei, ei, minä jatkan. Koskan kaikki päivät päätän, Ann' mun autuaast' nukkua. Kuolon kautt' kosk' maailman jätän, pyhäis joukkoon joukkoon joutua.—Kuinkas se sitten olikaan—pyhäis joukkoon—
(Porstuasta kuuluu kolinaa, Homsantuu säpsähtää, katsoo oveen, josta kaksi poliisia ynnä Toppo tulevat sisään; laukaisee. Risto parkaisee ja kaatuu. Poliisi paiskaa revolverin Homsantuun kädestä ja tarttuu häneen kiinni. Homsantuu vaipuu maahan.)
ENSIMMÄINEN POLIISI. Aha, sudenpenikka; jouduit nyt satimeen.
TOPPO. Myöhästyimme, peijakas!
TOINEN POLIISI (kumartuu Ristoa tarkastamaan). Älkäähän hätäilkö.
Vielä tämä elää. Mihinkä paikkaan se kävi?
RISTO. En tiedä oikein.
TOINEN POLIISI. Koeta, pääsetkö ylös.