JOHANNA. Eihän täällä vain ruvettanekaan pitämään pahaa elämää tänä iltana? Minua jo alkaa pelottaa.
RISTO. Pahaa elämää. Kissa vieköön. Sitäkö varten sinä noin totiseksi kävit. Älä turhia. Mitä pahaa elämää täällä pidettäisiin.
JOHANNA. Jos miehet ryyppivät liiaksi ja humaltuvat.
RISTO. Entä sitten. Kerrankos semmoista tapahtuu. Olletikin tällaisissa pidoissa. Eihän tuo niin kumma olisi.
JOHANNA. Se turmelisi meiltä koko hääilon. Risto kulta, olethan sinä ainakin varuillasi.
RISTO. Niin minäkö? (Hyräilee.). Enkös minä häissäni sais' olla vähän päissäni?—Ei se ole mies, eikä mikään, tiedätkös, joka ei koskaan uskalla edes väkeviä nauttia.
JOHANNA. Hiljaa, hiljaa, älä puhu niin kovasti. Sinä lasket leikkiä, Risto, et sinä tarkoita sitä, mitä sanot. Minä häpeäisin silmäni maalle, jos sinä joisit itsesi humalaan.
RISTO. Kas vain! Näyttää siltä, kuin—Kuules, Johanna, älä sinä unohda, mitä pappi meille äsken lausui.
JOHANNA. Mitä niin?
RISTO. Että mies on vaimon pää.