JOHANNA. Tietysti. Ei sitä tarvitse epäilläkään.
LIISA. Ja mitä sitten, vaikka nyt hiukan joisivatkin. Silloinhan miehet aina ovat hauskimmillaan, kun ovat pikkuisen humalassa.
VAPPU. Ettet vähän ajattele, Liisa. Saisit vaan juopon miehen, niin etköhän tuohon hauskuuteen pian kyllästyisi.
LAURA. Mutta tosi se on, ettei nykyiset miehet oikein roveissaan ole muuta kuin pullon ääressä.
JOHANNA. Ei sitä kumminkaan sovi kaikista sanoa. On niitä vielä siivojakin joukossa. Eikös ole, Vappu?
RISTO. Nyt ne ovat täytetyt uudelleen. Ottakaa, miehet. Juokaa, ja juokaa vahvasti, juokaa siksi kuin maailma pyörii ympäri silmissänne, ja korvissanne humisee ja pauhaa pahemmin kuin Tampereen puuvillatehtaassa. Tiedätte silloin juoneenne Riston häitä.
TOPPO. Oikein puhuttu. Huonot pidot ne ovat, joista miehet selvinä kotia palaavat.
RISTO. Ja sitten aloitamme polskan. Eikö tuo viulusi ole jo viritetty, Janne? Annapas sieltä tulla oikeata tanssin säveltä. Noin, noin, hei vaan! Kyllä se Janne osaa. Pankaapa joutuun miehet. Ottakoon omansa itsekukin ja minä otan kainaloisen kanani. (Hyräillen Johannan luokse.) Kitkat, katkat, pitkät matkat. Sinä ja minä ja Sirkan Liisa, Puntun Paavo ja Juortanen Jussi, Kapakka Lassi ja Myllärin Matti—
JOHANNA. Kuulehan, Risto. Pari sanaa ensin.
RISTO. Vaikka kolme. Vai niin. Oikeinko sitä mennään loitomma, ettei muut kuule. No, mitä maailman päivinä sinulla nyt onkaan?