KUSTAA. Emmeköhän sieppaa tyttöä uudelleen käsikynkästä ja vie häntä samaa tietä jälleen pois.
HEIKKI. Ja samaa hamppua, jolla hänet toimmekin.
JOHANNA. Hiljaa! Ei saa noin katkeroittaa hänen mieltään. Kuulettehan, se on kylläkin katkera jo ennestäänkin. Kerttu, lasi viiniä, jos saan tarjota.
HOMSANTUU. En huoli.
TOPPO. Verkkasen tuli! Ei hän olekaan ruma, kun tarkemmin katson. Kaula on kuin kanervan varsi, huulet kuin hunajametsä ja poskipäät kuin kaksi puolikypsää puolukkaa. Vähällä pitää etten jo rupea häntä rakastamaan.
HOMSANTUU. Tule vain lähelle, niin revin sinulta silmät päästä.
TOPPO. No, no, ethän nyt kumminkaan. Saapa kattikin kuningasta katsoa, ellei muualta, niin uunin päältä. HOMSANTUU. Pakenetko, koira!
TOPPO (kavahtaa takaisin). Älä, luojan luoma.
HOMSANTUU (jälleen kylmänä ja tyynenä). Liekö minut luoja luonut, vaiko synti synnyttänyt.
JOHANNA. Älä välitä heistä, Kerttu. He eivät saa sinulle tehdä mitään pahaa, niin kauan kuin olet minun turvissani.