HOMSANTUU. Sinun turvissasi? Olenko minä mikään vaivainen, että minä turvaa tarvitsen? Mene loitommalle minusta. Sinua vihaan vielä enemmän kuin noita toisia.
JOHANNA. Tyttö parka! Mikä sinun nuoren sydämesi on noin koventanut?
HOMSANTUU. Kysy sitä noilta kylän herjoilta. Ja kysy sitä ennen kaikkea omalta kurjalta sulhaseltasi, joka piilee tuolla toisten takana, eikä uskalla tulla näkyviini.
JOHANNA. Ristoa et saa soimata. Hän ei ole sinulle tehnyt mitään pahaa.
HOMSANTUU. Mahdan sen tietää.
JOHANNA. Astu esiin, Risto. Älä anna hänen loukata kunniaasi ilkeillä syytöksillään.
(Risto tulee verkalleen esiin.)
JOHANNA. Näet, Homsantuu, eikö hän uskalla.
HOMSANTUU (katselee hetken äänetönnä Ristoa, puhkeaa sitten raivosta tukahdetulla äänellä puhumaan). Petit vaivainen valasi, söit kuin koira kunniasi.
RISTO. Valehtelee, hi, hi, hi. Voi, peijakas, kuinka hän osaakin omiansa panna.