JOHANNA. Ei—en minä sairas ole. Välistä vaan ottaa niin pahasti sydämestä.
KATRI. Ai, ai. Sinä näytät kovin huonolta. Jaksatko kävellä, vai tulenko taluttamaan sinua? Ethän vain kaadu?
JOHANNA. Ei, anna minun olla. Kyllä se menee ohitse. Hyvästi nyt tällä kertaa, tytöt. Hyvästi, Liisa! Tule sitten joskus katsomaan poikaani, koska mielesi tekee.
LIISA. Hyvästi, hyvästi. Kyllä minä tulen. Kuule, Johanna, vielä kun kysyn. Miltä sinusta nyt tuntuu miehelässä olo? Eikö se ole vähän hauskaa sentään?
JOHANNA. Älä kaikkea kysele. Saat kai sen itsekin aikanaan kokea, lapsi parka. (Menee jonkun verran vasempaan, pysähtyy ja puhuu itsekseen.) Omia rahoja pankissa! Omia rahoja? Niin, olinhan ne rehellisesti saanut kokoon kymmenvuotisessa palveluksessani. Mutta, hyvä Jumala, olivatko ne sittenkään omiani? (Menee Vapun luokse.)
KATRI (katselee Johannan jälkeen). Mikä tuota vaimoa vaivaa? Ei hän ole oikealla jäljellä, muistakaa minun sanoneeni.
LAURA. Kuka hänet tietää. Minä en ole voinut kärsiä koko ihmistä enää sen jälkeen, kun hän niin tyhmästi käyttäytyi häissänsä. Vieläkö aiotte viipyä täällä? Minun ainakin täytyy lähteä.
KATRI. Minun myös. Ei ole hyvä vitkastella, kun on toisen leivässä.
LIISA (katsoo koppaansa). Voi Taavetti! Enhän minä vielä ole saanutkaan tarpeitani. Mahtaa rouvalla taas olla tortut lämpiminä, kun kotia pääsen.
(Liisa menee perälle tekemään ostoksia, Laura ja Katri menevät oikealle.)