VAPPU. Niinkuin sanoin, Johanna hyvä, nauloittain ei kannata myydä leipää nyt alle kahdentoista pennin, kun jauhot ovat niin kalliita. Mutta jos koko leiviskän ostat, saat vähän huokeammalla.
(Risto ja Toppo ilmestyvät perälle.) JOHANNA. En voi. Minulla ei tällä kertaa ole rahaa kuin yksi markka ja täytyy ostaa vähän maitoakin lapselle.
VAPPU. Tuolla tulee miehesi; ehkä saat häneltä lisää.
JOHANNA (säpsähtää, kätkee kätensä esiliinan alle ja väistyy jonkun verran syrjään).
RISTO. Niin, mitäs nyt teemme, Toppo? Ryyppy pitäisi saada näin aamutuimaan, eikä ole rahaa. (Vetää taskunsa nurin.) Ei niin penniä. Toinen tasku tyhjä, toisessa ei mitään. Sano, velikulta, mikä tulee meille neuvoksi.
TOPPO. Näetkö vaimoasi?
RISTO. Johannaa? Onko hän täällä? No hitto, eukko ei ole tyhjin käsin torille tullut.
TOPPO (hyräilee). Heijuu, ajunttanpoo, nostakaa ylös, laskekaa jo.—Vaimolla rahaa, miehellä ei. Muistatkos vielä, mitä sinulle häissäsi sanoin? Rahat ovat minun, niitä et tuhlaakaan niin juuri kuin itse tahdot. Kävikö toteen?
RISTO. No, ei käynyt, ole siitä varma. Vai rahat ovat minun. Oho toki! Älä usko, rakas sielu, että kissa lentää. Johanna aina pitää neuvonsa ja hankkii itselleen jonkun pennin, mutta sekin kuuluu minulle, niin sanoo laki ja asetus.
TOPPO. Mutta eukkosi, eikö hän ole toista mieltä?