HOMSANTUU. Hyvästi, mummo! Hyvästi, te kaikki. Minua ette enää näe. Parempi olla järven pohjassa siikojen sisarena, kuin tuommoisten kovasydämisten sukulaisten parissa. (Aikoo lähteä.)
RISTO (oikealta). No, hei! Sainpa kuin sainkin sinut käsiini. Jo minä arvasin, ettei sinua muualta ollut etsiminen kuin Niittylän heinäladosta.
HOMSANTUU. Kuinka on silmiesi laita, Risto? Tuletko tottakin sokeaksi?
RISTO. Pahaa pelkään. Eihän niitä tahdo kärsiä katsella paljon ollenkaan. Varsinkaan tällä toisella.
HOMSANTUU. Mutta rohdot ja voiteet? Eikö niistä ole apua?
RISTO. Mitäs tyhjää. Kahta hullummin rupesi vain kirvelemään.
HOMSANTUU. Miksi et minulle kosta, Risto? Ottaisit puukkosi ja pistäisit sen rintaani.
RISTO. Johan nyt. Siitäkö ne sitten paranisivat.
HOMSANTUU. Kun voisin edes jollakin tavalla tämän sovittaa sinulle,
Risto.
RISTO. Ja tahtoisit sen todellakin tehdä, Kerttu? Totta puhuen, siinä toivossa tänne tulinkin jäljessäsi.