HOMSANTUU. Niin, mutta—
RISTO. Ei hän minua kaipaa, älä sitä pelkää. Kiittää vain, kun pääsee.
HOMSANTUU. Sinusta miehestään! Kuinka se on mahdollista?
RISTO. Usko, jos tahdot, mutta niin on asiat. No, mitä tuumaat?
Lähdemmekö yhteen matkaan?
HOMSANTUU. Kun kysyn mummolta.
RISTO. Mummolta?
HOMSANTUU. Mummolta ja enolta, jotka nukkuvat tuolla ladossa. Heidän seurassaan meidän kaiketikin tulisi vaeltaa.
RISTO. Helkkarissa! Vai on siellä ladossa ihmisiä. Puhutaan sitten hiljaa. Tule istumaan tuonne puun juurelle, Kerttu, niin saamme jutella,—tuonne vähän kauemmaksi.
HOMSANTUU. Miksi juuri sinne. Onhan tässäkin yhtä hyvä.
RISTO. Ei, tule tuonne, niin supatan jotakin korvaasi. No,—mitä sinä epäilet?