HOMSANTUU. Se vaipui kuin vaha tuleen. Katosi kuin kaste kankaalta. Älä sitä enää muistele, Risto. Häpeän jo itsekin tyhmyyttäni.
RISTO. Mutta tiedätkö mitä, Kerttu?
HOMSANTUU. Anna kuulla.
RISTO. Ota minut mukaasi, niin kuljemme yhdessä markkinoilta markkinoille ja kokoomme rahaa oikein kosolta.
HOMSANTUU. Yhdessä? Sinäkö ja minä?
RISTO. Niin, me molemmat juuri. Näes, minä kumminkin tunnen paremmin herrojen kokouspaikat ja sen semmoiset. Et sinä niistä selkoa saa, ellen minä tule sinua neuvomaan ja viemään.
HOMSANTUU. Mutta kuinka voit sen tehdä, jos sokeaksi tulet?
RISTO. Ehkä en sentään tulekaan. Niin, tarkoitan tietysti, etten aivan umpisokeaksi tulisi.
HOMSANTUU. Entä Johanna?
RISTO. Jääköön tänne ja elättäköön itse henkensä. Ei hänellä ole hätäpäivää. Työtä saa niin paljon kuin tahtoo tehdä.