TOPPO. Älä niin täperältä leikkaa, jätä korttelin verran kudottua ja anna sitten mennä tuota rantua pitkin. Noin ikään. Ja nythän se on poikki. Tukista vain irti vielä. Hätäkös tässä. Kyllä tällaisella kankaalla aina viinaa saa. (Laulaa): Mitäs minä muuta kuin juon ja rallaan henttuni tavaralla ja ralla. Mitäs minä muuta kuin juon ja rallaan henttuni tavaralla—
RISTO. Ole nyt jo rallattelematta ja auta kangasta kääröön sinäkin. Hyvästä lykystä Johanna vielä tulee kotiin, ennenkuin ehdimme tästä pois.
TOPPO (lyö jalallaan tahtia). Mitäs minä muuta kuin juon ja rallaan henttuni tavaralla ja ralla. Mitäs minä muuta kuin juon ja rallaan henttuni tavaralla—
RISTO. Sinä olet ihan hullu, taikka olet jo saanut muutamia ryyppyjä liikaa tänä aamuna.
TOPPO. Mies syö ja mies saa, ja miehelle Jumalakin antaa. Eikös meille nytkin siunaantunut kohta toista, kun entinen loppui. Olemmehan me niitä onnen poikia sentään.
RISTO. Mutta minä olen vallan hukassa tämän kankaan kanssa, kun sitä vielä on niin pitkältä. Enhän minä saa sitä kokoon. Ja sinäkin piekset suutasi siinä tyhjään etkä kehtaa edes auttaa.
TOPPO. Olet sinä oikea pöhkelö. Näytäs tänne. Mikä konsti tässä on. Sinä vain suotta hätäilet. Noin sen pitää käymän, noin, ja noin. Kas, tuossa noin. Pane se kauniisti käsivarrellesi. Ja nyt turskisti anniskeluun. Kannattaakin poikain ylpeillä, kun on tuommoinen kangaspakka hartioilla.
RISTO. Kun ei vain Johanna tulisi meitä tiellä vastaan. Syntyisi siinä pieni kahakka, ennenkuin ohi pääsisimme.
TOPPO. Älä pelkää, ei hän tule. Seuraa meitä hyvä lykky sen verran.
(Aikovat mennä, kun samassa ovi aukeaa ja Leena-Kaisa astuu sisään.)