TOPPO. Ja miestenkö sitten pitäisi lapsia paimentaman? Jo nyt maailma kääntyy nurin.
RISTO. Ehkä Leena-Kaisa istuu täällä pojan luona sen aikaa. Kyllä
Johanna pian tulee, ei hän kauan viivy.
LEENA-KAISA, Yhden tekevää. Saatanhan minä jäädä tänne, koska teillä on johonkin mentävää.
RISTO. Niinpä me lähdemme, Toppo.
TOPPO. Napletsoo, mars! (Menevät.)
LEENA-KAISA. Mitä hän tuota kangaspakkaa noin selkänsä takana piilotteli? Pelkäsikö minun silmieni siitä osaa vievän. (Istuu jakkaralle ja tuudittelee jalallaan kätkyttä; ottaa taskustaan sukankutimen.) Ei siitä Johannastakaan ole. Kun kehtaa jättää miehensä lasta hoitamaan, sillä välin kun itse kylää hyppää. Jotakin asiaa, sanoi Risto. Kyllä kai! Usko sitä. Tikusta pian asian laittaa, kun mieli kaupungille tekee. Hohhoo sentään näitä ihmisiä. (Laulaa hiljaisella äänellä.) Ah suruton! koskas synnistä lakkaat, Kuink' kauan synniss' murheetonna makaat? Ah herää, aika on jo tull', Viel' tahtoo Jumal' laupias olla sull'.
JOHANNA (tulee). Kas, Leena-Kaisa. Hyvää päivää!
LEENA-KAISA (kääntyy). Jumal' antakoon.
JOHANNA. Terve! Mitä kuuluu?
LEENA-KAISA. Ei entistä enempää. Mitä itsellesi?